tiistai 13. kesäkuuta 2017

Mieli lepää kauniissa maisemissa

Jos pitäisi kuvailla unelmieni maisema, jota voisi ihailla loputtomiin, lähtisin kuvailemaan turkoosia merta, valkoista hiekkarantaa ja lempeässä tuulessa huojuvia palmuja. Samaan mielikuvaan yhdistyy rento ja kiireetön lomafiilis, kaukana arjen kiireistä.

Onko niin, että vain Suomen ulkopuolella törmää kauniisiin maisemiin? Vai onko niin, että kauniita maisemia ehtii huomaamaan paremmin lomalla? No, turkoosia merta ja palmuja ei täältä kotiseudulta löydy lomallakaan, mutta kun vain malttaa pysähtyä katselemaan ympärilleen, niin kauniita maisemia kyllä löytyy.

Viime perjantaina vietimme työporukan kanssa kesäpäivää Turun Eerikvallassa, todennäköisesti viimeistä kertaa. Ihmiset olivat juhlatuulella ja hälinää riitti. Jossain välissä joku ehdotti viereiselle kalliolle kipuamista. Ehdotus sai heti kannatusta, koska kyseessä on mahtava paikka. Kuohuviinipullon kanssa istahdettiin ihailemaan merimaisemaa ja odottelemaan ruotsinlaivoja.






Kun palasimme kalliolta takaisin syömään, visailemaan ja saunomaan, mieli oli rauhallinen ja uusin silmin huomasi ihailla maisemia myös alhaalla meren rannalla.




Tuo ihana paikka on myyty uudelle omistajalle, joka pääsee jatkossa nauttimaan näistä upeista maisemista. Mutta täytyy vain muistaa pitää silmät auki, kauniita maisemia on maailma (myös Suomi) pullollaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti