Juhannuksena pysähdyin ihmettelemään pääkopassani tapahtunutta muutosta. Vettä tuli taivaalta ja oli kylmä, kuten niin usein juhannuksen aikaan, mutta se ei harmittanut ollenkaan. Asiaan varmasti vaikutti sekin, ettemme viettäneet mökkijuhannusta, mutta normaalisti olisin silti kaivannut terassilla makoilua. Olisin halunnut laittaa aurinkolasit päähän ja siemailla kylmää juomaa ystävien kanssa rupatellen. Nyt olin levollisen tyytyväinen kuunnellessani sateen ropinaa olohuoneen lattialla pikkumiehen kanssa leikkiessä.
Miksi? Tuliko vastaus tähän kysymykseen tuossa edellisessä lauseessa? Pikkumies. Onko ajatusmaailmani muuttunut näin paljon tuon leikkimatolla hymyilevän pienen ihmisen myötä? Vaikuttaako hän jopa siihen, miten suhtaudun kesään? Alle puolivuotiaan kanssa ei voi viettää aikaa paahtavassa kuumuudessa. Ja jos ilma ulkona olisikin hänelle sopiva, niin eihän siellä entiseen tapaan voisi silmiä ummistaa ja keskittyä rentoutumaan. Nyt minäkin vihdoin tiedän kokemuksesta sen, että pieni lapsi vaatii sataprosenttisen huomion.
Auringosta ja lämmöstä haaveiluun liittyy myös ajatus lomasta. Nyt kun äitiyslomalla ei ole erillistä lomaa, niin ei myöskään tule odotettua lomaan liittyviä asioita, esimerkiksi aurinkoa. Toki vaunulenkille on mukavampi lähteä auringonpaisteessa kuin räntäsateessa, mutta bikinikeliä siihen ei tarvita.
Bikinikeli... Edes tuo sana ei kuulosta kovin houkuttelevalta. Tämä raskauden muokkaama kroppako pitäisi verhota niin pieniin vaatekappaleisiin? Mieluummin jotain peittävämpää, kiitos. Onneksi viileämpi kesä aiheuttaa vähemmän paineita kilojen karistamiseen :)
Raskauden aikana kroppa reagoi lämpöön eri tavalla kuin normaalisti. Vaikka tämä vilukissa oli isoimmillaan talvella, oli silti koko ajan liian kuuma. Ja kuumuuden kanssa tuskailen ajoittain edelleen, joten viileämpi keli on ihan hyvä. Ehkäpä imetyksen jälkeen palaudun taas vilukissaksi.
Ehkä nyt äitiyden tai iän myötä järkeäkin on tullut lisää. Ei tällaista vaaleaa ihoa kannata kovin ahkeraan auringossa kärventää. Ei ne aurinkorasvatkaan kuitenkaan täydellistä suojaa anna.
Luulenpa, että nämä kaikki tekijät ovat osaltaan vaikuttaneet ajatusmaailman muuttumiseen. Ja koska edes Pekka Pouta ei pysty vaikuttamaan säätilaan, niin on hyvä olla tyytyväinen juuri siihen, mitä on tarjolla.
Mutta palautuukohan ajatusmaailma entiselleen äitiysloman jälkeen tai lapsen kasvaessa? Vai onko muutos pysyvämpää? Se jää nähtäväksi. Veikkaanpa, että pidemmällä aikavälillä ajatusmaailmani asettautuu johonkin aiemman ja nykyisen välimaastoon...
Oikein ihanaa kesää kaikille, säästä riippumatta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti