maanantai 12. kesäkuuta 2017

Raparperiherkku ilman sokeria?

Kesä on tullut ja raparperia kasvaa taas pihalla enemmän kuin tarpeeksi. Viime kesänä pakastetut raparperit odottelevat vielä pakkasessa ja ehkä edelliskesäisetkin ovat siellä viimevuotisten kavereina.


Kyllähän niistä voisi tehdä vaikka mitä. Piirakkaa, paistosta, mehua, kiisseliä, hilloa, ... Mutta kaikkeen pitäisi laittaa ihan hirveästi sokeria. Voiko raparperista tehdä mitään terveellistä?

Meille tuli eilen vieraita ja halusin tehdä jotain raparperista. En kuitenkaan uskaltanut tarjoilla vain jotain uutta kokeilua, vaan tein perusvarman raparperipiirakan.




Piirakka teki kauppansa ja vuoka tyhjeni kokonaan vielä samana iltana, kun isäntä ja tytöt jakoivat keskenään jäljelle jääneen siivun ja liikaa sulaneen jäätelön.

Lisäksi tein sokerittoman ja rasvattoman kokeilun, lähinnä itselleni. Mutta kyllä sitä muutama muukin uskaltautui maistamaan.

Mansikka sopii raparperin kaveriksi ja se tuo mukavasti makeutta varsinkin silloin, kun sokerin jättää pois. Mausteeksi kanelia ja kardemummaa.


Kovasti teki mieli laittaa edes vähän sokeria, mutta pidin pääni ja päätin, että makeus tulkoon vain mansikasta ja hunajasta. Hunajaa sekoitin kaurahiutaleisiin ja nyppimällä sain siitä aikaiseksi vähän vastaavanlaista koostumusta kuin normaalisti kaurahiutaleista, sokerista ja rasvasta.


Uunista tultuaan lopputulos näytti lupaavalta, mutta jouduin toteamaan, ettei siitä ihan perinteisen paistoksen veroista tullut. Jos kuitenkin haluaa syödä terveellisesti ja hyväksyy sen, että maku väkisinkin kärsii siitä, että kaksi herkullisten ruokien pääraaka-ainetta eli sokeri ja rasva puuttuvat, niin kyllä tuota paistosta mielellään syö.

Jäätelön korvikkeen tein mansikoista ja Skyrristä, mutta kirjoittelen siitä aiheesta joskus erillisen postauksen. En enää juurikaan kaipaile oikeaa jäätelöä, kun olen tuon yhdistelmän makuun päässyt :)


Paistoksen menekki ei eilen ollut ihan samanlaista kuin raparperipiirakalla, joten kaavin jämät pieneen purkkiin ja söin sen tänään aamiaiseksi. Lämmitin paistoksen mikrossa ja kippasin päälle kylmän vaniljan makuisen Skyrrin... Taivaallista! Joko olin niin nälkäinen, että mikä tahansa olisi maistunut, tai sitten paistos oli oikeasti parempaa jälkikäteen uudelleen lämmitettynä.

Teen aivan varmasti tätä pian uudelleen! 

Jos joku innostuu kokeilemaan, niin tässä suurpiirteinen ohje:

100g  raparperin paloja
100g  mansikoita
2 tl  kanelia
1 tl  kardemummaa
4 rl  hunajaa
3 dl  kaurahiutaleita

Ja uunissa noin 30min, 200 asteessa.


Mukavaa alkuviikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti