torstai 9. marraskuuta 2017

Tehoa salitreeniin

Meneillään olevan valmennuksen ansiosta olen useaan kertaan parin viime viikon aikana pysähtynyt pohtimaan treenin, erityisesti salitreenin tehokkuutta. Olen käynyt salilla useita vuosia tehden välillä jonkin valmennuksen mukaisia treenejä, mutta useimmiten kuitenkin tehnyt mitä milloinkin on huvittanut tehdä. Viime aikoina, ennen tätä nykyistä valmennusta, tein pääsääntöisesti kaksijakoista alakroppa/yläkroppatreeniä, mutta treenien tarkempi sisältö vaihteli fiiliksen mukaan.


Aina, kun noudatan jotakin ammattilaisen tekemää saliohjelmaa, syntyy tuloksia. Olen todennut saman aiemminkin, mutta miksi ihmeessä olen kuitenkin aina vähitellen luisunut "teen mitä tällä kertaa huvittaa" -treeneihin? Usein perustelen itselleni asiaa sillä, että salilla on paljon väkeä eli laitteita ja välineitä on rajoitetusti vapaana. Tai sitten päädymme valitsemaan treenikaverini kanssa vaikkapa vuorotellen mieluisia liikkeitä vähän sillä ajatuksella, että kun kerran olemme ahkerasti salille tulleet, niin ollaan itsellemme armollisia ja tehdään juuri sitä, mitä haluamme tehdä.



Riippumatta siitä, mitä salilla tekee, on se taatusti hyödyllisempää kuin vaikkapa kotisohvalla makoilu. Lihakset joutuvat töihin ja pysyvät kunnossa. Mutta siinäpä juuri onkin se juju: "pysyvät kunnossa". Varmasti jotain pientä kehitystäkin voi tapahtua, mutta en voi väittää huomanneeni erityisen suuria muutoksia tuolla asenteella treenatessani. Ja uskallan väittää, että monella muulla on ihan sama tilanne. Toisinpäin kyllä varmastikin näkyisi... Jos olisin salin sijasta valinnut aina kotisohvan, se varmasti näkyisi kropassa, riippumatta siitä, millä kyljellä milloinkin olisin maannut.

Monelle salilla kävijälle kunnossa pysyminen on päällimmäisenä mielessä, mutta varmasti moni treenaaja havittelee myös kehitystä - jotain näkyvää kehitystä. Kehitystä ei tapahdu viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen samoja liikkeitä ja samoja määriä tehden ja samoja painoja käyttäen. Tarvitaan suunnitelmallisempaa touhua ja itsensä haastamista. Kehittyminen vaatii treeniä epämukavuusalueella. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että treenaamisen pitäisi olla epämukavaa. Salilla käytetyn ajan voi kuitenkin käyttää tehokkaammin panostamalla suunnitelmallisuuteen ja haastamalla itseään äärimmilleen. Kun treenissä ottaa itsestään kaiken irti, on treenin jälkeen voittajafiilis. Ja kun vielä muistaa treenin jälkeen ravita itseään asianmukaisesti, niin silloin tulee antaneeksi kehitykselle mahdollisuuden.


Viimeiset 5 kiloa -valmennuksessa salitreenit sisältävät sopivassa suhteessa lemppariliikkeitä ja inhokkeja. Tällä hetkellä vielä tuolla inhokkilistalla ovat muun muassa maastaveto ja burpee, mutta ehkä niistäkin tulee vielä jonain päivänä lemppareita. Tehokkaita ne ainakin ovat.

Tehokkaita treenejä toivotellen! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti