lauantai 4. marraskuuta 2017

Motivaatiopläjäys pahan päivän varalle

Monesti sanotaan, että tulokset ovat paras motivaattori. Kun onnistut, huomaat konkreettisesti työsi tulokset, ja se motivoi hommassa eteenpäin. Kehitystä ei kuitenkaan voi tapahtua jatkuvasti, joten tulee kausia, jolloin uusia tuloksia ei vaan tule. Tämä pätee monessa asiassa, mutta tässä yhteydessä puhutaan nyt laihdutuskuurista tai ylipäätään terveellisten elämäntapojen noudattamisesta. Tämä postaus olkoon itselleni, ja toivottavasti joillekin lukijoillekin muistilappuna pahan päivän varalle.

Olen nyt noudattanut -5kg-projektiani 20 päivää. Olo on käsittämättömän hyvä ja olen hehkuttanut tätä fiilistä kotona sen verran paljon, että isäntä saattaa pian kyllästyä, mutta kiitettävästi hän on ainakin tähän asti jaksanut kannustaa ja mahdollistaa salikäyntejä viettäen pikkumiehen kanssa laatuaikaa kaksin kotosalla. Miksi siis palaisin takaisin epäterveellisempään elämään, kun olo on nyt näin hyvä? Miksi haluaisin taas voivotella liian kireitä farkkuja, pöhöttynyttä oloa ja tunkkaista sisäistä fiilistä? Laihdutuskuurin ulkopuolella yksittäiset herkutteluhetket ovat luonnollisesti eri asia, mutta siihen parempaan perustilaan pääseminen vaatii silloin tällöin tiukempaa otetta, eikä ole olemassa mitään järkevää syytä antaa tuon otteen lipsua. Muistilappu 1:


Terveellinen ruokavalio ei tarkoita ikäviä pussikeittodieettejä tai muuta epämiellyttävää syömistä, vaan ihan tavallista perusruokaa, mikä on oikeasti hyvää. Siitä voi halutessaan kokata vaikka minkälaisia annoksia tai sitten sen voi vetäistä sisuksiinsa hienostelematta, ihan miten itse haluaa. Esimerkiksi mausteita käyttämällä saa aikaseksi hyvinkin maistuvia ruokia ja ihanan raikkaat marjat kruunaavat välipaloja. Muistilappu 2:



Tässä valmennuksessa salitreenejä on vain kolme viikossa. Se on vähemmän kuin missään aiemmassa valmennuksessa, mihin olen osallistunut. Lisäksi tarvitaan aerobista liikuntaa kolme kertaa viikossa. Määrät eivät siis ole ylitsepääsemättömän suuria, vaan ennemminkin yllättävän pieniä. Jos mietitään ihan konkreettisesti urheiluun kuluvaa aikaa, niin se on lopulta melko vähän. Jos vaikkapa treenaa kolmesti viikossa tunnin salilla ja tekee kolme tunnin lenkkiä, niin aikaa kuluu kuusi tuntia. Ja kun viikossa on yhteensä 168 tuntia, niin se tarkoittaa, että urheiluun kuluu 3,6% ajasta. Jos lisäksi huomioidaan lenkkeihin kuluva noin vartin vaatteidenvaihtoaika ja edestakaisiin salimatkoihin kuluva kolmen vartin aika, niin silti tuohon urheilumäärään kuluu kaikkiaan vain yhdeksän tuntia eli 5,4% ajasta. Muistilappu 3:



En muista yhtään kertaa elämässäni, jolloin urheilun jälkeen ei olisi ollut hyvä olo. Välillä laiskottaa, mutta kunhan saa kiskottua treenivaatteet päälle, niin virtaa löytyy aina kummasti. Ainoastaan sairaana ollessa kannattaa jättää treenit väliin ja keskittyä paranemiseen, kuitenkin ruokavaliossa pysyen. Muistilappu 4:



Mieti mitä saavutat. Henkisesti ja fyysisesti terveemmän ja virkeämmän olon. Todennäköisesti lisää ikävuosia. Paremmin vaatteisiin sujahtavan kropan ja mahdollisesti jopa pienemmän vaatekoon. Terveillä elämäntavoilla olet myös hieno esimerkki lapsille. Muistilappu 5:




Saapa nähdä montako kertaa parin seuraavan viikon aikana pitää lukea tämä postaus läpi... sillä motivaatiota koetellaan, kun ruokamääriä vähennetään Fitfarmin Viimeiset 5 kiloa -valmennuksessa. Tällä hetkellä nälkä ei ole ehtinyt vaivata muulloin, kun juuri ennen seuraavaa ateriaa, mutta ensi viikolla tilanne saattaa olla toinen :)

Motivoitunutta viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti