torstai 26. lokakuuta 2017

Treeniä raikkaassa ulkoilmassa

Treenin jälkeen on aina hyvä olo. Mutta erityisesti ulkona tehdyn treenin jälkeen olo on poikkeuksetta pirteä ja energinen. Kroppa tarvitsee happea, mitä ulkoilmassa on tarjolla enemmän kuin sisäilmassa. Hapella on käsittämätön vaikutus ihmiseen. Ulkoilu piristää sekä fyysisesti että henkisesti ja saa jopa ihon voimaan paremmin.



Arjen kiireessä, varsinkin normaalissa työelämässä, ulkoiluun ei monestikaan tunnu löytyvän aikaa. Kun työpäivän, pakollisten arkivelvoitteiden, kotitöiden, omien ja mahdollisesti lasten harrastusten jälkeen istahtaa sohvalle rättiväsyneenä, houkuttelee telkun avaaminen huomattavasti enemmän kuin ulos iltalenkille lähtiminen, varsinkin tällaiseen pimeään vuodenaikaan. Vaikka ulkoilu saa monesti melko matalan prioriteetin päivän To do -listalla, niin sen tärkeys olisi kuitenkin hyvä pitää mielessä ja pyrkiä heittämään ulkoiluvaatteet päälle ainakin vapaapäivinä.

Äitiyslomalla mahdollisuudet ulkoiluun ovat mahtavat. Välillä kyllä tuntuu, että tämä äitiysloma kiitää aivan liian kovaa vauhtia eteenpäin ja päivät ovat käsittämättömän kiireisiä, kai vähän niinkuin eläkeläisillä :D Mutta onneksi on niitä rauhallisempiakin päiviä ja silloin lähes poikkeuksetta meidän pikkumies saa nukkua päiväunensa ulkona liikkuvien rattaiden kyydissä. Tänään kärrylenkki saa odottaa iltaan. Josko iltaan mennessä tuo eilisillan ja yön aikana satanut ensilumi olisi saatu aurattua ja kärryttely olisi mahdollista.

Monesti ulkotreenin mieltää kävely- tai juoksulenkiksi, mutta voihan ulkona tehdä kaikenlaista muutakin. Porrastreenistä kirjoittelin viime postauksessa, mutta vielä helpompaa on mennä vaikkapa ihan kotipihalle tekemään lihaskuntotreeniä. Sadekelillä, jos kastuminen taivasalla ei huvita, voi tehdä vaikka hyppytreenin autokatoksessa. Tätä tuli kokeiltua joku aika sitten. Naapurit saattoivat katsoa oudoksuen, mutta mitäs sillä niin väliä :)




Meneillään oleva -5kg projektini sisältää salitreenien lisäksi myös aerobista liikuntaa. Aerobisen treenin voi tehdä salitreenin yhteydessä, jolloin se tulee melko luonnollisesti tehtyä salilla sisätiloissa, mutta olen pyrkinyt hoitamaan nuo treenit ulkona raikasta ilmaa imien. Saa nähdä miten talven tulo vaikuttaa tähän asiaan. En ole lainkaan talvi-ihminen, mutta täytyy yrittää ottaa itseään niskasta kiinni kelistä riippumatta :)

Mukavia ulkoiluhetkiä!

2 kommenttia: